Ärsyttää. Vituttaa. Nukuin joku kaksi tuntia viime yönä, koska ahdisti. Ja raahauduin töihin. Ja kun tulin ulos, oli harmaata ja tihkui. Ja kynteni ovat liian pitkät. Lahkeet ovat märät. En pysty ottamaan päivätorkkuja, koska alkaa ahdistaa ja tulla pakkomielteitä. Yritän mennä peiton alle, mutta en saisi muka laittaa vasenta kättäni pääni alle, koska muuten siihen kohtaan voi tulla kasvain. Tai jos hilaudun vähän sängynpäätyä kohti, entinen lemmikkini saattaa olla aaveena sängyssäni ja se jäisi alle.

Ei kai minulla ole ongelmia, eihän?

Väsyttää. Päätä särkee. Ja unohdin teen. Nyt se on varmasti liian karvasta ja liian kylmää.

Ainakin näin väsyneenä pääsee helpommin illalla nukkumaan. Ehkä huominen on parempi?

Olen työharjoittelussa tällä hetkellä. Onneksi se loppuu pian, mutta tämä aika on ollut yhtä piinaa. Minua ei kunnioiteta vaikka söisin heidän jaloistaan, nuolisin kengät puhtaiksi ja kyyristelisin Klonkkuna maantasalla. Olen tehnyt työt jurnuttamatta, vaikka sisälläni on kiehunut. Tehnyt niitä paskahommia, mitä työharjoittelija yleensä saa. Vienyt roskia, puhdistanut työvälineitä, katsellut sivusta kun olen ehtinyt.

Minä en ole luontaisesti puhelias vieraiden ihmisten keskellä. Siksi kai aina syrjäydyn. Mutta miksi yrittäisin olla jotain muuta kuin olen? Onhan se niin, että työssä puheliaimmat ja muita alistavammat pärjäävät parhaiten. Minä yritän kävellä selkä suorassa ja katsoa silmiin, tehdä työt hymy kasvoillani. Mutta minä kävelen kyyryssä, katsekontakti roiskahtaa seinälle ja valuu lattialle, hymystä on jäljellä hapan irvistys.

Minun pitäisi herätä viimeistään varttia vaille viisi. Ja istun tässä ja kirjoitan, kynttilät luovat hieman hehkua. Soitin äidille ja valitin siitä, kuinka en pysty menemään töihin. Minua ahdistaa. Tuntuu että seinä nousee vastaan ja kummitustalon aaveet virnuilevat minulle. Miksi minulla pitäisi olla yhtään halua mennä harjoitteluun, jos saan armeliaimpana kontaktina äyskintää niskaani?

"Olet liian hidas."
"Älä tee tuota."
"Tee tuo."
"Ei, ei ei, ei noin."
"Sä et tainnu kuunnella."
"*huokaus* Ei noin."

Työharjoittelun ihanuus. On hienoa, jos on kaiken lisäksi puutteellisia tehtävänantoja. Ja sitten jos joskus ihmettelevät, miksi olen "kipeä". Mutta jos jään pois, minun pitää soittaa sinne ja sanoa etten tule. Ja puhelin on koko paikan yleispuhelin, ja siihen voi vastata kuka tahansa. On ihanaa selittää, että moi, olen se ja se ja teidän työharjoittelija, en nyt pääse tänään kun on sellainen ja sellainen olo että moi.

Ja sitten ei voi kertoa mitään mielenterveysongelmista, koska se nyt ainakin viestisi, että olen täysin epäpätevä enkä voi saada edes kesätöitä. "Joo mulla on vähän huono olo." Henkisesti. "Vähän mahatautia taitaa olla." Voisin kyllä oksentaa sun päälle. "On lääkäriaika, en tule tänään." Joo, terapiaan, hei hei.

Inhottaa kävellä pimeässä töihin. Pelkään pimeään ja ahdistaa kävellä synkillä, sateisilla kaduilla. Ja nyt on vieläpä joulukuu. Pitäisi olla lunta. Se sitä paitsi vähän valaisisi. Mutta ei. Kaiken pitää olla ankeaa. Että olisi mahdollisimman epämiellyttävä työharjoitteluaika.

Mutta vaikka ongelmia onkin, olen oppinut nauttimaan pienistä asioista. Huurteesta vaahteranlehdellä. Hyvästä ruoasta. Makeasta viinistä. Tähdistä. Uudesta kuusta. (en tarkoita sitä elokuvaa) Palaneista tulitikuista roskakorista ja kynttilöiden tuoksusta. Peleistä, kuten Deep Freeze, Runescape ja pelikoneet.

Näinä itseinhon hetkinä mielessäni alkaa soida sanat:

"I just hate myself, I just hate myself / I just hate 'cause I don't lose weight / I just hate myself, I just hate myself / I just hate because I am sad.

Every day is hard to live / everytime I see blue / Every day is hard to live /everytime I haven't clues

...how to live / without sadness."

Itseinhoa. Läskiä. Pakkomielteitä. Traumoja. Pelkoja. Paniikkia. Ahdistusta. Masennusta. Unihäiriö.

No niin, pankaa paremmaksi.

Tässä seksuaalisuuden turmelemassa maailmassa on se ongelma, että herkät ja traumatisoituneet traumatisoituvat enemmän. Ja minä olen yksi niistä herkistä ja traumatisoituneista. Diagnosoitu masennus ja pakkomielteet. Tiedättekö mikä on pakkomielle? Se on toiminto, joka sinun on pakko tehdä, jos ahdistava ajatus nousee mieleesi. Tällä toiminnolla yrität torjua ahdistuksen tai vähentää sitä. Joskus toiminto voi olla huono, ja tarvitset lisää toimintoja välttääksesi ahdistuksen. Esimerkki:

Kalle menee kauppaan. Kallea ahdistaa sitruuna. Kalle ohittaa hedelmätiskin. Kallelle tulee ajatus siitä, että ohittaessaan sitrushedelmät hänen otsaansa kasvaa sitruuna. Kalle tietää, että se ei ole mahdollista, että se on järjenvastaista. Mutta Kallea ahdistaa. Koska Kalle on julkisessa paikassa, hän yrittää ohittaa sitrushedelmät tuosta vain aivan kuin tavallinen ihminen. Kalle ohittaa sitrukset ja pääsee leipätiskille kunnes ahdistus iskeytyy täydellisellä voimalla hänen tajuntaansa. Kallea ahdistaa. Hänen päässään alkaa tuntua painetta. Kylmä hiki kohoaa hänen otsalleen. Kallen on pakko palata takaisin, että ahdistus vähenisi ja ettei sitruuna kasvaisi hänen otsaansa. Kalle on lukenut ihmeteoista ja ihmeellisistä tapahtumista. Mistä sitä koskaan tietää, voiko sitruuna puhjeta otsaan? Kalle palaa hedelmätiskille sitruslaatikon alueen yli. Hän katsoo vastapäätä olevaa leipähyllyä. Aivan kuin sitruslaatikosta menisi näkymätön raja, jota ei saa ylittää. Kalle näyttelee, että unohti korin, vaikkei todellisuudessa tarvitse sitä, koska tuli ostamaan vain leipää.

Kalle alkaa hokea mielessään numerosarjaa, jossa on epäsitrusmaisia numeroita, kuten esimerkiksi 3,5,8,11. Hän hokee sitä viisi kertaa, koska viisi on turvallisin luku. Hän tuijottaa kattoon ja kävelee sitruslinjan läpi leipähyllylle. Leipähyllyllä hän huomaa uuden leivän ja hän tarttuu siihen. Kalle katsoo tuoteselostetta. Voi ei. Leivässä on appelsiininkuorta. Appelsiini on sitrushedelmä, siis sukua sitruunalle. Leipää ei voi ostaa, koska sitruuna voisi puhjeta hänen otsaansa. Ja hänen kätensä on likainen. Kalle laskee pussin hyllyyn ja pyyhkii kätensä kolmesti paitaansa. Jne.

---

Eli kuten tekstistä voi päätellä, pakkomielteet voivat olla vaikeita ja aikaa vieviä. Minulla on niitä kymmeniä. Ne liittyvät vahvasti seksuaalisuustraumaan sekä pariin muuhun fobiaan. Pelkään yliluonnollista, vaikka olen kiinnostunut siitä. Pelkään tiettyjä numeroja, niiden symboliikkaa. Pelkään kirkkoja ja kaikkea kristinuskoon liittyvää. Pelkään syöpää ja kasvaimia. Arvatkaa, miten mukavia pakkomielteitä tulee, jos yhdistetään seksuaalisuustrauma, kristinuskopelko ja syöpäpelko. Esim.

Jos kiihotun, päähäni voi tulla ajatus: "Jos et osaa olla ajattelematta mitään seksuaalista, silloin tulee paholainen ja raiskaa sinut ja sinulle tulee aivokasvain." Ajatus sinällään on naurettava ja täysin fiktiivinen. Tiedän, ettei se ole totta. Mutta ahdistaa niin kauheasti. Pelot ynnättynä pakkomielteeseen = tuskatila. Ja koska yritän olla ajattelematta jotain mitä en saa ajatella, tämän aihealueen ajatukset pyrkivät tietysti mieleeni. Sitten voin yrittää suojautua turvallisilla luvuilla tai sillä että käyn kylmässä suihkussa, koska kun ajatukseni ovat saastuneet, tunnen itseni likaiseksi. Jotkut pesevät käsiään, minä pesen itseni, etenkin intiimialueet useasti.

Tiedän, että pelkoni eivät voi toteutua, mutta silti niitä pelkää. Ja jos kiihotun, mistään ei hyökkää henkiolento, joka tekee minut raskaaksi tai aiheuttaa syövän. No, kuvitelkaa vastaavanlainen pakkomielle sen aikana ja sen jälkeen kun on masturboinut. Minullahan on kauhea ahdistus ja nolostus mastruboimisesta, lisätään siihen pakkomielle niin sitten tekee mieli viiltää syvään ja hartaasti. Joskus on tullut jatkuva, piinaava ahdistus siitä, että olenko nyt raskaana, kun pakkomielle tuli mieleeni kun masturboin? Ja sitten olen saanut fyysisiä raskausoireita ja ahdistunut entisestään. Yhden kerran jouduin jo tekemään raskaustestin kun en muuten uskonut itseäni enkä terapeuttiani. Masturboimisestahan ei tule raskaaksi. Mutta yritä selittää sitä paniikkihäiriöiselle. Sama kuin yrittäisit selittää tsunamille, että rantaan ei tulla.

Ja kaikkia ongelmat tulevat lähinnä siitä, että kuulin nuorena muiden ihmisten harrastavan seksiä. Oletteko kateellisia tilanteestani?